Kuvittele tilanne: aloitat masennuslääkkeen, jolta toivot apua masennukseen ja ahdistukseen. Ja vaikka helpotusta ehkä tulee – samalla alkaa uusi, entistä pahempaa masennusta aiheuttava painajainen: Kilo toisensa jälkeen kertyy, eikä mikään tunnu pysäyttävän vyötärön paisumista. Tämä on todellisuutta liian monella masennuslääkkeiden syömisen aloittaneella. Ja mikä pahinta: monet kertovat, ettei paino putoa edes lääkityksen lopettamisen jälkeenkään!
Internetin keskustelupalstat ja tukiryhmät ovat täynnä järkyttäviä kertomuksia. Ihmisiä, jotka kertovat, etteivät ole muuttaneet liikuntatottumuksiaan eivätkä ruokavaliotaan mitenkään, mutta silti paino on noussut 20, 30, jopa 35 kiloa lyhyessä ajassa masennuslääkkeiden käytön aloittamisen jälkeen!
Mutta kaikkein pelottavinta on käyttäjien kokemus: kun paino nousee lääkkeen syömisen takia, se ei monessa tapauksessa laske entiselleen käytön lopettamisen jälkeenkään!
Ihmiset kokevat, että heidän kehojensa “set point” – kehon säätelemä tavoitepaino – on jäänyt pysyvästi korkeaksi.
Käyttäjät ympäri maailmaa kertovat järkyttävistä kokemuksistaan:
“Söin täysin samalla tavalla kuin aina ennenkin. Kävelin, urheilin, pidin itsestäni huolta. Silti vaaka näytti kuukaudesta toiseen aina vain suurempia ja suurempia lukuja. Tuntui kuin kehoni painonsäätely olisi mennyt rikki.”
“Lopetin lääkkeen syömisen ja luulin, että painoni palautuisi ennalleen. Mutta ei. Mitään ei tapahtunut. Ihan kuin elimistöni olisi ohjelmoitu pysymään lihavana.”
“Söin kuten ennenkin ja liikuin säännöllisesti. Silti paino vain nousi viikko viikolta. Vuoden aikana vyötärölle kertyi yli 30 kiloa.”
“Lopetin lääkkeen käytön ja ajattelin, että painoni palautuisi ennalleen. Mutta ei – vaaka näyttää edelleen liian suuria lukuja.”
“Kaikki vaatteeni jäivät liian pieniksi. Katsoin peiliin ja tunsin olevani vankina vieraassa kehossa.”
Arvioiden mukaan 20–30 % masennuslääkkeiden käyttäjistä kokee merkittävää painonnousua hoidon aikana, toisilla paino pysyy vakaana. Pahimmillaan paino ei vain nouse hitaasti – se voi kasvaa valtavaksi lyhyessä ajassa!
Tutkijat eivät osaa antaa tähän yksiselitteistä vastausta. Tiedetään, että masennuslääkkeet vaikuttavat ja voivat sekoittaa elimistön kemiallisen tasapainon: Ne vaikuttavat aivojen serotoniini- ja dopamiinijärjestelmiin, muuttavat ruokahalun säätelyä ja voivat hidastaa aineenvaihduntaa. Lisäksi hormonit – insuliini, leptiini, greliini – voivat mennä epätasapainoon.
Masennuslääkkeet vaikuttavat aivojen kemiaan:
Serotoniini ja dopamiini säätelevät ruokahalua. Lääkkeet voivat muuttaa näiden järjestelmien tasapainoa, mikä voi lisätä makean ja hiilihydraattien himoa.
Histamiini ja muut hormonit voivat hidastaa aineenvaihduntaa ja lisätä väsymystä ja uneliaisuutta. Tämä vähentää liikkumista entisestään.
Insuliini ja leptiini saattavat muuttua, mikä edistää rasvakudoksen kertymistä.
Yhdessä nämä tekijät voivat nostaa kehon säätelemää “tavoitepainoa”, jolloin paino pysyy korkealla jopa lääkkeen lopettamisen jälkeen.
1. Trisykliset masennuslääkkeet (TCA:t)
Näillä lääkkeillä on usein selvä yhteys painonnousuun:
Amitriptyliini
Nortriptyliini
Imipramiini
Doxepin
Desipramiini jne.
2. MAO-estäjät (MAOI:t)
Feneltsiini
Isokarboksatsidi
Tranyylisypromiini
3. SSRI-lääkkeet (esim. Paxil, Zoloft)
Alussa paino voi jopa laskea, mutta pitkällä aikavälillä painonnousun riski kasvaa.
Erityisen riskialttiita:
Paroksetiini (Seroxat / Paxil): Tunnetaan merkittävästä painonnousun riskistä
Sitalopraami/Citalopram (Cipramil / Celexa)
Fluoksetiini (Prozac)
Sertraliini (Zoloft)
Essitalopraami/Escitalopram (Cipralex / Lexapro): Voivat pitkällä aikavälillä lisätä painoa
4. Atyyppiset masennuslääkkeet
Mirtatsapiini (Remeron): Tunnettu merkittävästä painonnoususta. Lisää ruokahalua, väsymystä ja uneliaisuutta. Sitä käytetään usein myös eläinlääketieteessä ruokahalua stimuloivana lääkkeenä! 😱
Miksi ihmisille määrätään masennuslääkkeeksi tuotteita, joita käytetään eläinlääketieteessä ruokahaluttomien kissojen ja koirien lihottamiseen?! Vaikka tiedetään, että lihavuus on terveysriski!
Eläimillekin mirtatsapiini sallitaan ainoastaan väliaikaiseen, max. 14 vuorokauden käyttöön, mutta ihmisiä saa pakottaa syömään tätä "lihotuslääkettä" jopa vuosia!
Masentuneet ihmiset kamppailevat muutenkin usein väsymyksen kanssa kärsien siitä kovasti ja sitten heille vielä määrätään lääkettä, jonka tiedetään väsyttävän lisää! Miksi?!
Jo masennus itsessään voi olla lamaannuttavaa, mutta kuvittele sen päälle kaiken lisäksi vielä se, että oma kehosi paisuu tunnistamattomaksi – ilman että pystyt itse vaikuttamaan siihen mitenkään, kovasta yrityksestäsi huolimatta.
Moni masennuslääkkeiden lihottama uhri kirjoittaa, että painonnousu on romuttanut itsetunnon ja pahentanut masennusta entisestään.
Lääkkeestä haetaan apua, mutta lopputulos voi olla vieläkin pahempi olo ja menetetty terveys valtavan lihomisen myötä.
On järkyttävää, että moni saa lääkäriltä vain ylimalkaisen maininnan: “joillakin tämä voi nostaa painoa”. Koko asiaa hyssytellään kuittaamalla lihominen vain ”mahdolliseksi sivuvaikutukseksi”, josta ”potilaan ei pidä välittää”.
Mutta todellisuus on monille potilaille paljon synkempi: valtava painonnousu, jota ei voi estää millään ilveellä – ja joka ei katoa lääkityksen lopettamisen jälkeenkään! Joillakin valtava ylipaino johtaa terveyden pysyvään menettämiseen: Tarvitaan vastedes diabetes-, verenpaine-, kolestroli- ja sydänlääkkeitä, vai sekö on tarkoituskin – saada lisää menekkiä lääketehtaan muillekin tuotteille?
Lihavuus ei ole mikään "ikävä pikku sivuvaikutus, josta ei tule välittää", vaan terveysriski, joka voi johtaa vakaviin sairauksiin, jotka voivat tappaa!
1. Sydän- ja verisuoniterveys
Lihavuus lisää riskiä:
Korkea verenpaine (hypertensio)
Korkea kolesteroli ja triglyseridit
Ateroskleroosi (valtimokovettumatauti)
Sepelvaltimotauti ja sydäninfarkti
Aivohalvaus
Rasvakudos tuottaa tulehdusvälittäjäaineita, jotka rasittavat verisuonia ja sydäntä.
2. Aineenvaihdunta ja diabetes
Lihavuus on merkittävin tyypin 2 diabeteksen riskitekijä.
Liiallinen rasvakudos aiheuttaa insuliiniresistenssiä, jolloin glukoosi ei pääse tehokkaasti soluihin - aiheuttaa mm. väsymystä!
Usein seurauksena: metabolinen oireyhtymä (kohonnut verenpaine, verensokeri, keskivartalolihavuus, korkea kolesteroli)
3. Tuki- ja liikuntaelimistö
Liiallinen paino kuormittaa niveliä:
Nivelrikko erityisesti polvissa ja lonkissa
Selkäkipu ja selkärangan kulumat
Nivelten kuormitus lisää kipua ja liikuntarajoitteita. Kierre jatkuu ja pahenee, koska liikkuminen kipujen myötä entisestään vähenee.
4. Hengityselimistö
Lisää riskiä:
Uniapnea (hengityskatkokset yöllä)
Astma ja hengityksen rajoitteet
Rasvakudos rintakehän ympärillä vaikeuttaa keuhkojen laajentumista.
5. Syöpäriski
Lihavuus lisää useiden syöpätyyppien riskiä, ja tämä on osoitettu sekä kansainvälisissä että suomalaisissa tutkimuksissa. Arvioiden mukaan noin 13 erilaista syöpätyyppiä liittyy selkeästi kohonneeseen riskiin, jos henkilöllä on ylipainoa tai lihavuutta.
Lihavuus liittyy lisääntyneeseen riskiin useissa syövissä, kuten:
Rintasyöpä
Kohtusyöpä
Munasarjasyöpä
Eturauhassyöpä (etenkin aggressiiviset muodot)
Paksu- ja peräsuolisyöpä
Ruokatorven adenokarsinooma
Mahalaukun syöpä
Maksasyöpä
Sappirakon syöpä
Haimasyöpä
Munuaissyöpä
Kilpirauhassyöpä
Multippeli myelooma
Aivokalvon kasvaimet (meningeoomat)
Miksi riski kasvaa?
Hormonaaliset muutokset: Rasvakudos lisää estrogeenin ja insuliinin tuotantoa, mikä voi edistää kasvainten kasvua.
Krooninen tulehdus: Ylipaino lisää matala-asteista tulehdusta, mikä voi altistaa syövälle. Elimistön krooninen tulehdustila on syövän kasvualusta.
Aineenvaihdunnan muutokset: Insuliiniresistenssi ja kohonnut insuliinipitoisuus voivat lisätä solujen jakautumista, mikä voi johtaa syöpään.
6. Lisävaikutukset
Maksasairaudet (rasvamaksa, kirroosi)
Hedelmällisyysongelmat ja hormonaaliset häiriöt
Lisääntyneet komplikaatiot leikkauksissa ja anestesiassa
Kyllä! Liian usein masennuslääkkeisiin liittyvää painonnousun riskiä vähätellään, tai siitä puhutaan vain ohimennen sivulauseessa. Monesti siitä ei kerrota potilaalle ollenkaan!
Usein silloinkin, kun potilas valittaa lääkärille lääkkeiden lihottavasta vaikutuksesta ja haluaisi vaihtaa lääkkeen, lääkäri saattaa vain käskeä ”olemaan välittämättä lihomisesta”. Älä tyydy tähän! Sinulla on oikeus vaatia ja saada sopimaton lääkkeesi vaihdettua!
Lihavuus ei ole vain esteettinen haitta – on lääketieteellisesti tunnettu tosiasia, että lihavuus on vakava terveysriski. Se voi aiheuttaa metabolisen oireyhtymän, diabeteksen, sydän- ja verisuonisairauksia, korkean kolestrolin ja -verenpaineen - lukuisia sairauksia. Senkin vuoksi on vastuutonta ja suorastaan rikollista määrätä ihmisille ”lääkkeitä”, jotka voivat lihottaa ja sitä kautta sairastuttaa heidät entistä pahemmin!
Masennuslääkkeet saattavat joissakin tapauksissa pelastaa hengen, mutta ne voivat myös tuoda mukanaan uuden entistä pahemman masennuksen aiheen ja aiheuttaa vieläkin vakavamman sairastumisen ylipainon myötä. On aika puhua siitä ääneen.
Potilaat ansaitsevat saada tietää, että lääkitys voi peruuttamattomasti muuttaa heidän kehonsa – ja että ennalleen palautuminen lääkkeen lopettamisen myötä ei suinkaan ole itsestäänselvyys. Ihmisillä täytyy olla oikeus valita, haluavatko he käyttää lääkettä, joka voi aiheuttaa lihomista - jopa valtavan lihavaksi paisumisen lyhyessä ajassa.
On aika, että tästä puhutaan avoimesti. Ihmiset ansaitsevat tietää riskit – ja tulla kuulluiksi, kun he kertovat kokemuksistaan.
Erityisen inhottavaa tämä lihottavien ”lääkkeiden” määrääminen masentuneille ihmisille on siksi, että masennuslääkkeiden joukossa on lihottamattomiakin vaihtoehtoja.
Minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että masennuslääkkeiden lihottamat olisivat oikeutettuja lääketehtailta miljoonakorvauksiin. Ehkä tulevaisuudessa tähän tullaan vielä menemään joukkokanteiden myötä.
On olemassa myös täysin luonnollinen, vaaraton, riskitön ja lihottamaton tapa helpottaa masennusta ja ahdistusta elimistön biokemiallinen epätasapaino korjaamalla! Tämä on lääketehtailla ja lääkäriliiton johdolla tiedossa, mutta tuottoisampaa liiketoimintaa on potilaille pahimmillaan jopa tuhoisien "lääkkeiden" määrääminen.
Verkkokurssillani Vapaudu masennuksesta ja ahdistuksesta paljastan tämän menetelmän.
Lue lisää ja tilaa kurssi tästä:
Tule mukaan ILMAISELLE 5-päiväiselle Masennuksen ja ahdistuksen luonnonmukainen itsehoito -lyhytkurssille!
Linkkejä:
https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC12121960/
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01334
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/34958/koivusilta-malinen_henna.pdf
https://trepo.tuni.fi/handle/10024/154552
https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/154552/KorppinenMatti.pdf?sequence=2&isAllowed=y
https://www.health.harvard.edu/blog/managing-weight-gain-from-psychiatric-medications-202207182781
https://www.health.harvard.edu/blog/weighing-in-on-weight-gain-from-antidepressants-202408023063
https://www.webmd.com/depression/features/antidepressants-weight-gain/
https://www.reddit.com/r/antidepressants/comments/dm0n4k/sudden_weight_gain_on_medication/
https://www.reddit.com/r/tirzepatidecompound/comments/1fqxb47/curious_if_anyone_has_a_similar_story/