Bentsot tappavat ja tuhoavat elämiä

Kun lääke muuttuu tappavaksi: ruma totuus bentsodiatsepiineista

Bentsodiatsepiinit – eli bentsot – ovat lääkkeitä, joita miljoonat ihmiset ympäri maailmaa käyttävät nukahtamiseen ja ahdistuksen helpottamiseen. Ne lupaavat rauhaa tunteet tappamalla ja kemiallisen unen, mutta niiden mukana tulee hiljainen, usein huomaamaton ja vaiettu kuolemanriski.

Pillerit, joihin voi kuolla vahingossa

Lääketieteellisesti katsottuna bentsodiatsepiinit lamaavat keskushermostoa. Yksi tabletti voi tuntua riskittömältä, mutta pitkäaikainen käyttö johtaa nopeasti kasvavaan toleranssiin ja riippuvuuteen. Monet käyttäjät kertovat jääneensä jo ensimmäisestä kerrasta koukkuun. Keho alkaa vaatimaan yhä suurempia ja suurempia annoksia, ja kun lääkkeen vaikutus alkaa hiipua, voi seurauksena olla vieroitusoireita – sekavuutta, hallusinaatioita, psykoosi ja jopa kuolemaan johtavia kouristuksia.

Kun kasvaneen toleranssin vuoksi käyttäjä nostaa annostustaan, on vaarana yliannostus, johon voi kuolla. Monet käyttäjät kertovat myös siitä, että kun bentsoja syö, niitä unohtaa jo ottaneensa ja siksi niitä tulee otettua lisää. Tämä aiheuttaa vaaran vahingossa otetusta yliannostuksesta.

Hengitys voi pysähtyä nukkuessa

Yksinään bentsot eivät yleensä tapa, mutta yhdistettyinä muihin sedatiivisiin aineisiin, niiden hengitys- ja keskushermostovaikutus voimistuu merkittävästi. Yhdistelmä alkoholin, opioidien tai muiden rauhoittavien aineiden kanssa on kuin venäläisen ruletin pelaamista. Hengityslama hiipii hiljaa – nukkuja ei huomaa, ettei saa enää henkeä, eikä koskaan enää herää.

Itsemurhalääke numero yksi

Itsemurhayrityksissä bentsot ovat hyvin yleinen tekoväline. Niitä määrätään melko helposti ja suuri määrä tabuja nielemällä tavoitellaan lopullista ratkaisua. Ruotsalaisen raportin mukaan vanhusten itsemurhissa bentsot ovat kaikkein yleisin tekoväline. Pelkkien bentsojen tappavasta tehokkuudesta on siis olemassa ihan tilastollista näyttöä.

Salakavala tappaja

Moni kuolema ei edes näy tilastoissa suoraan bentsodiatsepiinimyrkytyksenä. Lääkkeen aiheuttama uneliaisuus, heikentynyt keskittymiskyky ja koordinaation pettäminen voivat johtaa kaatumisiin, liikenneonnettomuuksiin ja traagisiin virheisiin arjessa. Kuolema voi olla epäsuorasti, mutta silti täysin bentsodiatsepiineista johtuva.

Erityisryhmät vaarassa

Iäkkäät, hengityssairaat ja maksasairaat ihmiset ovat erityisen haavoittuvaisia bentsojen suhteen. Jo pienet annokset voivat johtaa hengenvaaralliseen tilaan. Tilastojen mukaan vanhuksilla bentsot lisäävät kuolemaan johtavien kaatumisten ja lonkkamurtumien riskiä huomattavasti.

Nuoret erityisessä vaarassa

Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että 18–29-vuotiailla bentsodiatsepiinien aloittaminen — niin yksin kuin SSRI-lääkkeen kanssa samanaikaisesti — lisäsi merkittävästi riskiä yliannostukseen verrattuna pelkkään SSRI-hoitoon. Tämä korostaa erityistä huolta nuorista aikuisista: lääkitys – varsinkaan bentsojen suhteen - ei ole koskaan riskitöntä. Nuoret ovat myös eriyisen suuressa riskissä joutumaan riippuvaisiksi ja käyttämään bentsoja itsensä huumaamistarkoituksessa.

Portti pitkäaikaistyöttömyyteen

Pitkäaikainen bentsodiatsepiinien käyttö (yli 180 päivää) liittyy tutkimusten mukaan selkeästi työelämästä syrjäytymiseen. Suomessa tehdyssä tutkimuksessa pitkäaikaiskäyttö lisäsi esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeelle päätymisen todennäköisyyttä 42 % ja pitkäaikaistyöttömyyden riskiä 26 % Tämä ilmiö selittyy kognitiivisten haittavaikutusten kumuloitumisella. Tosin eipä koviin, vaikutukseltaan heroiinin kaltaisiin lääkkeisiin koukuttunut henkilö työkykyinen olekaan.

Katujen tappajat

”Illicit”- eli laittomasti tehdyt ”katubentsot” kylvävät yhä enemmän kuolemaa. Esimerkiksi opioidien sekakäytössä monet potilaat eivät reagoi tyypilliseen opioidilääkitykseen, koska mukana coctailissa ovat bentsot, jotka lamaavat hengitystä. Erityisesti yhdysvaltalaisissa kaupungeissa on raportoitu fentanyyliin sekoitettuja uusia bentsotyyppisiä aineita, jotka tekevät hoitotoimenpiteistä erityisen haastavia.

Kuoleman tilastot

Bentsodiatsepiinit olivat mukana 16,8 %:ssa Yhdysvalloissa dokumentoiduista yliannostuskuolemissa v. 2019–2020 aikana. Tilastoissa näkyy myös ilmiö: sekä reseptillä määrättyjen että kaduilla kiertävien bentsotyyppisten aineiden aiheuttamat kuolemat ovat kasvussa. Lisäksi arvioiden mukaan bentsodiatsepiineihin liittyvien kuolemien määrä Yhdysvalloissa nousi vuodesta 2000 (0,46 per 100 000) vuoteen 2017 (3,55 per 100 000)

Käyttäjät leimataan

Valitettava tosiasia on, että yhteiskunta ja jopa terveydenhuollon henkilökunta usein leimaavat bentsodiatsepiinien käyttäjät narkomaaneiksi ja ties miksi sekakäyttäjiksi, vaikka nämä IHMISET ovat jääneet koukkuun lääkärin heille määräämiin lääkkeisiin.

Monesti rauhoittavia ja/tai unilääkkeitä oikein tyrkytetään ja jopa väkisin määrätään ihmisille varsinkin masennuslääkkeiden kylkiäisinä, vaikkei henkilö itse olisi edes halunnut niitä. Liian monen vuosia kestänyt bentsoriippuvuushelvetti on alkanut näin - lääkärin määräämänä.

Portti koviin huumeisiin

Ikävä tosiasia on, että monille ja varsinkin nuorille bentsot ovat portti ja varsinainen johdanto koviin huumeisiin: Heroiinin käyttäjät käyttävät bentsoja heroiinin korvikkeena silloin, kun herskaa ei ole saatavilla ja ihanasta ”pumpuliolosta” lumoutuneet nuoret taas saattavat lähteä hakemaan rauhoittavaa turtumusta ja huumaavaa oloa heroiinista tai muista huumeista, kun bentsot ovat loppuneet tai lääkäri ei enää suostu määräämään niitä. Ja katukaupastahan niitä saa ostettua.

Totuus, jota ei haluta nähdä eikä myöntää

Bentsodiatsepiinit saattavat auttaa elämän akuutissa kriisitilanteessa, mutta niihin kätkeytyy synkkä musta puoli: ne koukuttavat nopeasti, jopa jo ensimmäisestä kerrasta ja tappavat hiljaa, monesti vahingossa. Se, mikä alkaa unettomuuden hoitona, voi päättyä tuhoutuneeseen elämään, jopa ikiuneen.

Aivan erityisen inhottavaa on se, että bentsoille ja unilääkkeille on olemassa luonnollisia, riippuvuutta aiheuttamattomia vaihtoehtoja, mutta silti "virallisen puolen" terveydenhoidossa niitä ei käytetä, eikä niistä edes kerrota ihmisille!

Verkkokurssilla Vapaudu masennuksesta ja ahdistuksesta opetan luonnolliset keinot, joilla on mahdollista helpottaa ahdistusta

ja korvata bentsot.

Lue lisää ja osta kurssi tästä:

Tule mukaan ILMAISELLE Masennuksen ja ahdistuksen luonnonmukainen itsehoito -lyhytkurssille tästä: